tiistai 6. maaliskuuta 2018

Toipuu se, se liikkuu.

                                      Gran Alicanten retki.

Ei sittenkään kutsua suorasääristeen joukkoon tullut, vaikka eilinen olo ei siitä kaukanakaan ollut, jatketaan sitten koukkupolvena eteenpäin.
Aamun valjetessa olo ei tuntunut pahaltakaan, niinpä ajattelin lähteä pyöräilemään.

Aluksi suuntasin pyörän keulan kohden Guardamaria, vailla mitään suunnitelmaa millaisen lenkin ajelisin.
Siinnä Guardamarin ohitettuani tuli mieleen että olen monena vuotena aikonut pyöräillä tuolla Santa Polan Faro del Cabodasi majakalla, siispä sinne.

Ennen Santa Polaa pakolliset pysähtymiset peltihärällä ja flamingojen katselu suolajärvellä.
Sitten päätin ajaa Santa Polan rantakadun kautta, kun se on niin kaunista seutua, jatkaen puolimaratonreitin kääntöpisteestä eteenpäin aina Playa del Carabasin rannalle asti.



Ennen näitä rantamaisemia ohitin merenrantatietä ylhäällä horisontissa näkyvän Altomar don Pueblan
Hiki hiipi puseron sisuksiin, kun tiesin että tuonne on vielä kiivettävä majakalle päästäkseen.



No niin lyhyellä matkaa tietä tuonne noustiin että vuotavalla pumpulla mäki ei ajaen ylös noussut, vaan oli tyydyttävä työntämään pyörää.



Majakan näköalapaikalla näkymät olivat niin huikaisevat että kannatti sitä pyörää työnnelläkkin.
Tuo takana näkyvä kaupunki on muuten Alicante.



Kyllä valokuvat latistaa näkymiä, tuolla rannassanäkyvää tietä poljetin tuntia aikaisemmin.



Tämä mies aikoo käyttää oikotietä alaspääsyyn.



Lämmin ja kaunis päivä oli houkutellut runsaasti muitakin paikalle.



No se on nyt tälläkertaa nähty, ehkä pyöräilen tänne vielä joskus toistekkin.
Se on sitten alamäkeä ja suoraatietä neljäkilometriä, kun nyt pois menen suorempaa tietä.
Ei kun keula kohden kolmekolmekakkosta, ja kotia.
Kiva reissu.

Tämmösen lenkin ajoin.


2 kommenttia:

  1. Hei velipoika. Laitoin jo viestin, mut se kai hävisi jonnekkin.Tervetuloa kotomaahan piakkoin eli keskiviikkona. Tulet kuulemma puoleltapäivin Hesaan ja me taas lähdemme kymmeneltä Inglesiin Astan kanssa. Ei siis ihan törmätä. Toivottavasti lomasi oli antoisa ja pärjäät kesään saakka lumen keskellä. Hienoa, että on kevät jo. Linnut laulavat jo ihanasti, vaikka vielä on talvista. Hyvää lentoa ja mene Irmalle syömään, aikoi tehdä jotain herkkua. Olet kutenkin taas syönyt vain pullaa ja kahvia. Täällä ei erikoista, Tre on edelleen myllerryksen kourissa, ratikkatyömaan takia. Onneksi en asu ihan keskustassa.... Mukavaa lentoa ja kevättä. tv siskolikka.

    VastaaPoista
  2. Se on näissä reissuissa pahinta, kotiinlähtö.
    Joka päivä täälläollessa on tullut lämminruoka syötyä, tahtoo vain kotioloissa mennä sille kahvi ja pulla linjalle.
    Hyvää lomaa sullekkin.
    Talvi pelottaa joka Rovaniemen korkeuksilla vielä jatkuu.
    Minä olen syntynyt väärään paikkaan, en koskaan ole talvessa mitään positiivista nähnyt.

    VastaaPoista