torstai 8. maaliskuuta 2018

Lenkki, Ruoka, ja Lompakko.

Tänään olimme sopineet Kaukon kanssa aamuksi kello yhdeksältä yhteislenkistä radanpohjalla,
Mutta satoi vettä, joten siirsimme lähtöajan puolikahdeksitoista.
Silloin oli jo sateet lakanneet ja lenkin loppupuolella aurinkokin jo kurkisteli pilvien takaa.
Uuno oli mukana pyörällä ja otti kuvia, kun kantapään kipu ei juoksua oikein sallinut.


     Kauko ja minä radanpohjalla  (kuva: uunon kuvapalvelu) 

Lenkin jälkeen sovittiin että mennään johonkin syömään.
Kun met uunon kanssa lähdettiin kämpiltä kävelemään sovittuun tapaamispaikkaan, löysin tieltä lompakon jossa oli 15 euroa rahaa ja tuhoton määrä erinlaisia luotto, pankki ja henkilökortteja.
Sitten alkoi kova tarkkailu että ohikiitävä polisiauto saataisiin pysäytettyä ja lompakko oikealle omistajalle.
Mutta niinhän se on kun Simo Salmisen laulussa sanotaan, "Nainen, Polisi ja Taxi ei niitä koskaan tarvitessa nää".
Niinpä menimme satamanalueele syömään ja parille ruokajuoma olueelle.


           Raija ja Kauko,  Nyt jo aurinko paistoi täydellä terällä.

Syönnin jälkeen seisoskelimme vähän aikaa tienvarressa, josko nyt poliseja olisi liikkeellä.
Niitä polisiautoja yleensä menee kyllä muutaman minutin välein, mutta nyt niitä ei näkynyt yhtäkään.
Niinpä menimme vielä yksille neuvoa antaville.
Ravintolan tiloista kadulla tultua näkyi polisiautokin menevän, ja kovalla viitelöinnillä saatiin se pysähtymäänkin, mutta ei se joutanut asiaan paneutumaan, ilmoitti vain että uusi polisipartio tulee perässä.
Niille sitten saatiin lompakko luovutettua, ja huoli omilta hartijoilta pois.
Todennäköisesti lompakon omistaja saa lompakkonsa ja korttinsa takaisin, eikä rahatkaan päädy polisien kahvirahastoon.

Että tämmöstä tänään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti