perjantai 17. marraskuuta 2017

Epätarkkuutta maailmalla.

Ei Suomessa ole koskaan junaliikenne joutunut julkista anteeksipyyntöä esittämään junien aikataulu virheistä.
Juna ei ollut aikataulussa Japanissa.
Katsoin kerran tv:stän ohjelman jossa junankuljettajat Japanissa joutuvat simputuskoulutusleirille jo sekunttien virheistä aikataulussa, tai metrinkin väärään paikkaan pysähtymisestä.

No näissä vertailutaulukossa Suomikin pärjää ihan kohtuullisesti.


Tuolla Espanjan suunnilla uuno on tehnyt kovaa asunnonetsintätyötä,
Tavallisesti on asunnot vuokrattu Suomalaisten välitysfirmojen välityksellä,
mutta nyt kokeilussa on vapaammat kansainväliset kuviot.
Asunto on tuolla keltaisen pisteen paikkeilla.
Huippupaikalta oli asunto löytynytkin, aivan alzheimertalon kulmilta, on siitä hyvä meikäläisen käydä päivittäin tankaamassa tiedonrippeitä päänuppiinsa ennen lenkille menoa, että osaa samoille seuduille takaisin palata.

Uskaltaskohan tänään hiihtoulkoiluun.

3 kommenttia:

  1. Joo hyvässä paikassa on jo kämppä, ja tästä ei enää montaa hetkee eikä pikä matkakaan oo tuonne Alzhaimerin talolle...lienee jo meille molemmille seuraavan vuoden asunto siellä...t.uuno

    VastaaPoista
  2. Joo pitää jo tämän talven reissulla käydä paikkoja tutkimassa rakennuksen sisäpuoleltakin.

    VastaaPoista
  3. Niin varmasti PITÄÄ...luulen, että ne meijät sinne jo ekojen viikkojen jälkeen vievät väkisin.

    VastaaPoista