torstai 3. elokuuta 2017

Käyn jo kierroksilla.

Lontoossa järjestettävät yleisurheilun MM-kisat alkavat huomenna, 
ja minä käyn jo kovilla kierroksilla TV: lähetyksiä ootellessani.


Tarkastelempa tässä miesten maratonin Kenialaisia osanottajia.
Ensin kuitenkin esittelyssä Eliud Kipchoge, 
joka juoksi Monzassa maratonin 2.00.25
Kisassa oli järjestelyt, jossa juostuja ennätyksiä ei maailmanennätyksiksi voi hyväksyä.
Hän omistaa kyllä nykyisen maailmanennätyksenkin 2.03.05
jonka kimppuun mies käy syksyllä Berliinin maratonilla.

Kenian maratonedustajat Lontoossa:
Daniel Wanjiru  (-92)   2.05 21 Amsterdam 2016
Geoffrey Kirui   (-93)   2.06.27 Amsterdam 2016
Gideon Kipketer (-92)  2.05.51 Tokio 2017


Kenian naisten edustajia maratonille en nyt näin äkkiä löytänyt, 
Mary Keitany (-82) on kieltäytynyt valinnasta (Lontoo 2017)  2.17.01
Samoin Flornce Kiplagat (-87)  2.19.44 
Kyllähän sieltä silti kovia lähtöviivalla seisoo, taso on laaja.


Minulle se arvoasteikossa koviin Kenialais naismaratoonari on Tekla Lorupe (-73)  2.20.43
Tekla kuuluu myös niihin Kenialais juoksijoihin jotka ovat asemaans ja rahojaan käyttäneet vähäosaisten ja sorrettujen hyväksi.

Minulla on itselläniki muistoja tästä aina hymyilevästä huippujuoksijasta, joka jo lapsena sai lempinimen "Chametia" (jotain sellaista kun 'se jota ei koskaan harmita', tai sinnepäin)

Kerran tullessani Agadiriin ilta jo hämärtyi, syöksyin nopeaa rannalle että ennätän juosta pienen lenkin ennen pimeää.
Juostuani vähän matkaa takaa pyyhälsi pieni poninhäntäinen tyttö ohi, ajattelin että kylläpä sitä on matkustamisen jälkeen jumissa , kun pikku tytötkin ohittelee.
Seuraavana aamuna lenkillä taasen sama toistui.
Hetken kuluttua sama tyttö tulee vastaan, silloin huomasin että sehän on Tekla Lorupe, kova Kenialais maratoonari.
Oli vain lunnossa vieläkin pienempi kun TV kuvissa.


No eihän naisten maraton ainakaan painopuolesta isojentyttöjen hommaa ole, Keitany ja Kiplagat ovat 42 kiloisia, Tekla oli kilpakunnossaan 40 kiloinen.

Niin siellä Agadiirissa Tekla oli juoksemassa hyvillä rantahietikoilla, Hollantilaisen managerinsa tuomana kun hänellä oli silloin joku selkänikamien vaiva.
Lenkillä läpsäisimme hymyillen aina käsi tervehdyksen vastaan tullessamme, 
tai hänen ohitaessaan minut, eihän sen lenkkivauhteihin meikäläisellä ollut mitään asiaa.

Lopuksi tähän linkki Suomalaisesta juoksijasta, joka ei harjoittelua pelännyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti