perjantai 30. joulukuuta 2016

Kuka niitä jaksaa aina kerää.

Aamulla juoksua vajaa 18 kilometriä, luonnonpuiston poluilla.
Kahvia koneeseen, ja pienen kävelylenkki,
Oli kyllä markkinapäivä mutten sinne ruuhkaan viitsinyt poiketa, vaan ohitin alueen, ja tein kävelylenkin kansojen puistoon.
                                  Viellä oli kivi ylhäällä.
Päivä pysyi sitkeästi pilvisenä, mitä nyt vähä pilvenraosta pilkisti muutaman kerran, niin en muutakaan keksinyt kun lähteä hiljaiselle pyöräilylle, 
vailla mitään suuntaa.
Ajelin Guardamarin suuntaan sieltä sitten Ciudad Guesada ja Los Montesiinosin kautta kotia. No poikkesin siinä välillä kyläilemässäkin.
Pyöräkilometrejä tuli jotain 40 nurkille.


              Tienvarsinäkymää pyöräilylläni, kuka niitä aina jaksaa kerätä.

Sen verran oli viileämpi päivä että liikenneympyrän vahtikin oli ihan toppatakkiin turvautunut. Sille linjalle ei pitäis lähteä jos haluu että kauppa käy.

Huomenna onkin sitten vuoden 2016 viimeinen päivä.
Tänä vuona jätän uudenvuoden hölkän väliin, vaikka se täällä ollessa on aina ohjelmaan kuulunutkin.
Seuraava kisastartti minulla on sunnuntaina 8.1, tuolla Sant Fulgencissa.

Hyvää uutta vuotta blogini lukijoille!!

2 kommenttia:

  1. Hyvää Uutta vuotta ja kepeitä kilsoja sulille maille.

    VastaaPoista
  2. Hyvää uuttavuotta sinnekkin päin.
    Ainakin Lappiin lupailee jatkossa aika koviakin kelejä.

    VastaaPoista