lauantai 13. elokuuta 2016

Kivijärviloppet maastokisa tuli juostua.

Se taisi minulla olla 13 kerta kun olen tähän kilpailuun osallistunut.
Kivijärven kisan taika säilyi edelleen, sade ei yllättänyt tänäänkään.
Koko viikon säätiedotukset olivat lupailleet koviakin vesisateita lauantaille, mutta kuivassa säässä tänäänkin kisa läpi vietiin.
Kotiintulomatkalla vettä kyllä sitten tulikin.

Yleisen sarjan 12 kilometrin voitti Niklas Niska toisensijan vei Henrik Fjällborg kolmas David Holmgren

Ja ei kun tavarapalkintoja valitsemaan.

Naisten pitemmän matkan maaliin tultiin järjestyksessä, Maja-Lina Sande, Anni Hemminki, Lovisa Modig.

Naisten 7,5 km voitti, Maja Majbäck kakkonen Johanna Nilsson kolmantena Sanna-Maija Pohjanvesi.


Miehet 50 v. 7,5 km

Jarmo Rundgren

Juhani Laakkonen

Robert Wennberg


Oma sarjani 65 v  7,5 km

Olavi Peura

Göte Josefson

Jan-Olov Andersson

Sitten olikin aika odotella arvontapalkintoja.

Kisassahan kaikki voittavat arvonnassa,

Niin se oma kisani.
Reittiltä ei tänävuona tarvinnut edes yrittä selvitä kuivinjaloin, paikoin upposi jalka nilkaamyötenkin kuraan,
mutta välillä oli myös kuivaa kangaspolkua.
Eli ihan kiva oikea maastojuoksu.

Alun lähdökiihdytyksissä jäin aikalailla toisten jalkoihin, alun polkuosuudella ei juurikaan ohittelemaan pysty, niinpä tyydyn juoksemaan jonon määräämää vauhtia.
Hiekkatie osuudelle lähdettäessä sitten tulikin mahdollisuus juosta ihan omaa tahtia .
Maaliin päädyin ajassa 32.56 joka oli noin 1,5 minuttia huonompi aika kun parivuotta sitten kun mukana viimeksi olin.

Ihan kiva kisa, ja kisareissu, kyllä Ruotsalaiset osaa kisoja järjestää.

Tulokset:

6 kommenttia:

  1. Onnittelut "tolpasta" ja uuvesta smirkelistä.

    VastaaPoista
  2. Nyt tuli tällainen pienempi smirkeli, suurempikokoinen tahko smirkeli yhdistelmä tuolla avaamattomassa paketissa näyttikin jo olevan.
    Pitäs saada vielä keskikokoinen malli.

    VastaaPoista
  3. Osallistumismaksutkin ovat hieman edullisemmat kun Suomen puolella.

    VastaaPoista
  4. Suomi on kaikessa Euroopan kalleimpia maita, muista mantereista nyt puhumattakaan.

    VastaaPoista
  5. Kovaa vain pingoit ! :-)

    VastaaPoista