Minä ja juoksu. Osa 4.

 Osa 4.

Minä en taida olla kovin lujatekoinen.

Elettiin vuotta 1980.

Nyt työkuvioni vaihtui, tein edelleen metallialaan viittaavia töitä. 

Nyt vain työkohteiden vaihtuvuus oli lähes päivittäistä.

Työt alkoivat maanantaiaamuisin kotoa päättyen perjantaina kotia, elikkä kaikki työpaikkojen välinen liikkuminen kuului työaikaan.

Samoin kaikki yöpymiset suoritin hotellissa.

Tämähän paransi oleellisesti harjoittelumahdollisuuksia, tosin usein syksyisin ja alkutalvesta vielä ylityötä tuli aika runsaasti, mutta onneksi keväisin ja kesällä tein normaalinpituisia työpäiviä.

Varpaan jänne poikki

Harjoittelun lisääntymisen myötä ongelmaksi tulivat rasitusvammat.

En ehkä ole kovin vahvarakenteinen, ja kun työni kuitenkin oli kokoajan jalkojenpäällä oloa ja telineillä kiikkumista, palautuminen oli ongelma.

Lisäksi usein työtapaturmat katkaisivat harjoitusputken, pahimmillaan oli yhtä aikaa molemmat kädet ja useita kylkiluita murtunut.

Noita rasitusvammoja kuvastaa hyvin se, että olen ollut 7 kertaa leikkauksessa tuki ja liikuntaelinvammojen takia, 

Rasitusmurtumiakin on ollut molemmissa jaloissa useita kertoja.

 Kahdeksankymmenluvun lopulle ja yhdeksänkymenluvun alkupuolelle sijoittuu kuntoni paras aika, silloin sain maratonennätykseni painettua alle kahden ja puolentunnin, sekä puolimaraton kulki useasti alle tunnin ja kymmenen minuutin.

Vuosi oli 1993 kun sairastin sydänlihastulehduksen, ja samassa aikaan tuli sitten vielä rasitusastmakin.

Se tiesi tuloksissa roimaa tason laskua, ja astman takia jouduin parina seuraavana vuotena muutaman kisankin jättämään kesken astmakohtauksen takia.

1994 Suomessa jylläävän laman keskellä minäkin jouduin työttömäksi.

Työttömänä kun sain asustella kotona, totesin.

 ’On tämä niin paljon mukavampaa kun hotellissa asustaminen’.

Päätin etten enää hakeutuisi matkatöihin.

Niinpä oli taasen kerran aika vaihtaa ammattia.

Olin lomillani ja tapaturmassa ollessani käynyt hierojakoulun,

Niinpä aloin hieromaan.

Tämä ammatti näistä omista työoloista olikin sitten kirkkaasti paras, näin juoksuharjoittelua ajatellen.

Mutta kun oli tullut jo ikää, ja terveydellisiäkin rajoitteita, sinälläänhän se oli jo myöhäistä.

Vielä kerran päätin kokeilla oikein tosissaan harjoittelua, vuoden 2006 loppupuolella, mutta se päättyi sitten akillesjänteen katkeamiseen, siitä ei sen enempää, olen asiasta kirjoittanut sivut osioon *Hulluttelua vanhoilla päivillä*.

No jänne saatiin korjattua, mutta lähes vuosihan siinä tuli juoksematonta aikaa, ja kunnon rakentaminen piti aloitella aika pohjamudista.

’Sydämenrytmit on sekaisin ei jaksa nousta edes toiseen kerrokseen’.

Elettiin vuotta 2011 ja jouduin sairaalaan rytmihäiriön takia.

Tutkimuksissa todettiin aortan laajenneen ja sydänläppien vuotavan.

Kunnosta huolehtimisen sanottiin olevan hyväkin, mutta kilpaurheilusta olisi luovuttava.

Niinpä päätin ryhtyä vain hölkkääjäksi,
 Jos johonkin tapahtumaan osallistuisin,
 niin ihan vain hölkkäillen.

No niipä, minä olen kilpailuhenkinen, jos lähdinkin kisaan hölkkäilemään jossain vaiheessa huomasin jo yrittäväni kun kilpailussa.

Niinpä nykyään juoksen siten kun kulloinkin tilanne sallii, vähät siitä mikä on viisasta tai järkevää.

Jos kohdallani tarkastelen tuota juoksuharrastustani, se on ollut tärkein elämääni koossapitävä elementti, oli sitten kyse surusta, epätoivosta, ilosta, pettymyksistä, mistä vain,

Kunnolla väsyksiin juostu lenkki on ajatusmaailmaa kivasti korjannut realistisempaan suuntaan. 

Ja kun mitään vaivoja ei ole, ja kuntokin kohdillaan,

 ’Mikä voisi olla kivempaa kun juoksu’.

Jos tähän viellä lisäisi että juoksukilometrejä harjoituspäiväkirjasta löytyy
154 260 kilometriä, ja arvioni ennen kirjanpitoa 25 - 27 tuhatta kilometriä, 
Niin johan tämäkin näyttää että juoksu on ollut minulle miluisaa hommaa.