perjantai 29. huhtikuuta 2016

Dementikon elämää.

Aikoinaan Jaakko Teppo lauloi TV-sarjan Dallas innoittamana laulun "On rikkaiden elämä niin toisenlaista tulee hirveesti rahhaa öljystä", tai jotain siihen suuntaan.
Minä voisin samaa laulua tapaillen laulella vaikka, 'On dementikon elämä niin toisenlaista löytyy hirveesti paistinpannuja kaapista'.

Toissa iltana ajattelin että paistampa muutaman 'lätyn' iltakahvin seuraksi.
Paistinpannuni oli niin huonokuntoinen että täytyi käyttää hirveästi rasvaa ettei räiskäle tarttunut pannuun, Niinpä päätin sitten eilen ostaa uuden paistinpannun.
Kotiin tullessa sitten vanhaa pannua käsissä pyöriteltyäni, (kun nykyään ei enää tiedä mihin jätteeseen mikäkin pitää laittaa) päätin pistää sen kaappiin, sinne kilpailuista voitettujen kattiloiden, pannujen ym. keittoastioiden joukkoon.
Mutta äläppä huoli mikä se sieltä pilkistikään, aivan uusi käyttämätön paistinpannupa tietenkin.
Mikä pahiinta silloin muistin, ostin sen pannun ennen Espanjaan lähtöä en vain ollut sitä kerennyt viellä käyttöön ottaa.
Semmosta on dementikon elämä, mutta ainahan paistinpannuja tarvitaan.

Mutta paistaa se aurinko risukasaankin, tai siis Rovaniemelle, meillä oli tänään Suomen lämpimintä +19 astetta.
Bongasin tälle keväälle ensimmäisen hihattomalla paidalla ja lyhkäsillä urheilhousuilla lenkkeilevänkin.
Itse olin kyllä varustautunut pitkiin trikoisiin ja verryttelypuseroon, tuo pihalla oleva lumi aiheuttaa sen ettei voi uskoa että vähemmälläkin varustuksella olisi tarennut.

Jäädäänpä katteleen miten nuo sääolosuhteet tästä muuttuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti