lauantai 9. tammikuuta 2016

Olin tänään roskisdyykkaamassa.

Tänään olin roskidyykkaamassa, tarkoituksena löytää kyynärän mittainen laudanpala ja kattoterassille harjanvarsi.
Se on kova laji, paikalliset paremmalla roskistuntemuksella ja määräenemistöllä tahtovat hallita markkinoita.
Löysin jo lupaavanoloisen roskiksen, mutta ennen kun kerkesin tarjontaa tutkimaan siihen karautti pari ammattilaista pyörineen ja kärryineen.
En viitsinyt sitten muuta kun poistua paikalta ettei tule ihan käsikärhämää.
Vasta myöhemmin huomasin etteiväthän ne Espanjaa puhuneetkaan, vaan Venäjää.. Olisihan siihen sitten passannut jäädä, sehän on vain piristäävää välillä ottaa naapurivaltioiden välinen painiottelu.
No dyykkausretki jäi vähäantoiseksi, niin oli välillä aikaa katella suihkulähdettäkin.



Tänään se vissiin tulee uunokin Espanjaan, alkaako ne filmata kakkos osaa elokuvaan uuno Espanjassa vai..
Tuota pitää jäädä kuulostelemaan.

Katselin tuossa viimevuoden maratontilastoa, alle 2:30 tänävuona juoksi viisi henkilöä, se sivuaa vuosien heikointa tulosta. Alle kolmentunnin juoksi 301 henkilöä, mihin lukemaan se nyt viimevuosina näkyy asettuneen.
Eri vuosien kahden ja puolentunnin alittajien määrät, samoin kun kolmentunnin alittajien määrät on nähtävissä tästä linkistä.
Vuoden 1983 luvut puuttuvat, jos jollakin on maratonkalenteria, tai muuten vain tiedossa määrät, ottaisin kiitollisin mielin tiedon vastaan vaikka sähköpostiini, tai tänne kommentteihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti