sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Kun sokeat naisjuoksijatkin ohittelee.

Tänään se sitten tuli juostua tämän reissun toinen puolimaraton Santa Polassa.
Juoksusta jäi vähän kaksijakoinen tunnelma, juoksu kulki kyllä tavoiteaikaan tai vähän paremminkin, mutta se harmittaa, palkintosija jäi alle puolenminutin päähän kun loppu hyytyi aika pahasti.
Viimeisellä kilometrillä jopa näkövammainen naisjuoksijakin ohjaajansa kanssa ohitti minut.


Alkumatkasta ei rentoon juoksuun ole juurikaan mahdollisuutta, massa määrää vauhdin ja juoksulinjat.

Kisan jälkeen autoilla, Jyrki leputtaa jalkojaan, Uuno patsastelee, ja minä yritän taiteilla yhdelläjalalla seisoen verrareita jalkaan.

Oma aikani oli 1.29.19 ja sijoitus sarjassani neljäs, kokonaiskisassa 1132.

Santa Polassa tänään oli nopein Munene Gachaga Morris 1:01:02
Paras Suomalainen tänään Jarkko Järvenpää 1:07:21 jolla irtosi sijaluku 29.
Naisten nopein Wanjiku Pollinen 1:10:25

Tulokset:

Kilpailun yhdeydessähän käytiin myös veteraanien Espanjan mestaruuskilpailu, joten tulokset ja eteenkin sarjojen taso oli kova.
Lupasin tarkastella kisan jälkeen Espanjan ja Suomen veteraaniurheilun tasoa, tässäpä sitten sarjojen voittoajat, ja suluissa viimekevään SM- kisan voittotulokset:

             Miehet:                             Naiset:
35 v.     1:03:02   (1:13:02)           1:11:09   (1:30:59)
40 v.     1:04:21   (1:11:47)           1:19:16   (1:20:12)
45 v.     1:10:22   (1:13:38)           1:24:44   (1:26:04)
50 v.     1:09:57   (1:11:57)           1:23:28   (1:32:25)
55 v.     1:18:37   (1:21:24)           1:30:18   (1:39:31)
60 v.     1:13:29   (1:23:35)           1:37:29   (1:38:08)
65 v.     1:22:03   (1:23:29)           1:57:26   (1:58:01)
70 v.     1:34:19   (1:42:33)  

Kauttalinjan Espanjan tulokset ovat kovempia, ja eteenkin taso nuoremmissa miestensarjoissa on erittäin paljon kovempi kun Suomessa.
35 vuotiaissa 40 tulosta ennen Suomen voittoaikaa, ja 40 vuotiaissa 16 ja 45 vuotiaissa 12 sijoitusta ennen Suomen voittoaikaa, jne.
Naisten osallistujamäärät yleensäkin miesten määrään verrattuna, ovat täällä paljon vähäisempiä kun Suomessa, samoin myös veteraani urheilussa eteenkin mentäessä iäkkäimpiin sarjoihin.

Jos palaisin vielä tuohon omaan juoksemiseeni.

Eka kilometri tuli yritettyä liikaa rynniä kovassa alkuruuhkassa, ja siinä tuhlasin kyllä turhan paljon energiaani, kiihdyttelemällä ja jarruttelemalla, kun siinä ruuhkassa ei vain pääse etenemään omaa tahtiaan.
Juoksu kulki hyvin aina tuonne 15 kilometriin asti, missä tuntemukset alkoivat olemaan sellaiset että vauhti tulee vielä hyytymään. 
Kahdeksassatoista kilometrissä juoksu alkoi jo tuntumaan siltä että tämä ei enää ole kivaa, ja viimeinen kilometri hyytyi viellä tästäkin, vaikka siinähän olisi pitänyt pystyä puristamaan viimeisetkin rippeet kehosta.
Viimenen kilometri aiheutti jo rintakipuakin, joka on noiden pumppuvaivojen ilmaantumisen jälkeen liikayrittämisestä ollut tyypillistä.

Nythän olo on vähän jopelonoloinen, piti yrittää käydä pienellä iltakävelylläkin jos se vähän auttaisi.

Ensi yö tulee varmaan vietettyä sängyssä pyörien ja välillä yökahveja keitellen.
Mutta kyllä se tästä, tietääpähän ainakin juosseen. 

Jos tuoho lisään vielä Garminini näyttämän matkan määrän 21.380 km, niin eiköhän se ole sitten siinä.   
 

6 kommenttia:

  1. Hyviä aikoja Olli siellä juoksee ei ole juurikaan huonontunut ajat n.3 vuojessa,joten läpännusta 3 vuodessa.Ite kävin tässä joku aika sitte läppätarkastuksessa ja lausunnossa lukee
    aortta ja mitraaliläpässä on hemodynaamisesti merkityksetön vuototupsahdus.Ef 75%.Ihmettelen miten olisi 1 vuodessa läppävuoto paljon vähentynyt,liekö noihin mittalaitteisiin luottamista.?

    VastaaPoista
  2. Anteeksi tää kone tekee kirjoitusvirheitä tarkoitus oli sanoa että läppien huononnusta ei 3 vuodessa ole juuri tapahtunut.

    VastaaPoista
  3. Niin kyllä aikatarkkaan pitäisi kuvauksissa vuodot ja laajenukset näkyä, mutta onko käyttäjä (lääkäri) aina sama ja tekeekö yhtä tarkkaa työtä?
    Miten lie onko vaikutusta potilaan ololla ja tekemisillä (syke,verenpaine,väsymystila yms;)
    onko niillä vaikutusta, en tiedä?

    Itsellä kun noin 3 vuotta sitten vuodot ja aortan laajeneminen todettiin, aluksi pisti vähän varovaisemmaksi.
    Vaikka alkutilanteesta on huononemista tapahtunutkin, tosin viimeisen vuoden aikana ei juurikaan merkittävästi, välttämättä tuloksissa se ei niin paljon näy, kun nyt asenne on muuttunut suuntaan, teen mitä jaksan, väliäkö sillä onko se haitallista tai vaarallista.
    Eletään elämää kykyjen mukaan, ja tulevaisuudella ei ole mitään väliä.

    VastaaPoista
  4. Kovaa menoa tuossa iässä ja "läppävikaisena",kunnioitukseni. Terv.Yötyöläinen.

    VastaaPoista
  5. Kaikkeni pistin tässäkilpailussa peliin, ja reittihän on hyvä, samoin sää oli mainio, vähän vain alkuruuhkat kuluttavat enerkiaa.

    VastaaPoista
  6. Kovan ajan olet juossut. Onnittelut. Muistan hyvin viime vuodelta tuon alkuruuhkan, ei voi valita reittiä.

    VastaaPoista