keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Aamuyöntunteina.

Katselin aamuyöstä TV:stä tuon Peiposen Johannan EM-maastojuoksun.
                                   Vaatimattomalla gännyn kameralla napsastu kuva tv ruudusta.

Juoksusta näkyi ehkä se että harvoin on tasoistensa joukossa juostu.

Ensimmäisellä ja toisella kilometrillä tuli turhaan kulutettua voimia aikalailla.
Ei muuta kun lisää kokemusta kovista kisoista, niin siinä taktinen silmäkin kehittyy.
Ainakin Espanjan televisiossa nimi Johanna Peiponen tuli useasti mainittua, hienostihan Johanna juoksikin.
Onnittelut näin jälkikäteen, on tuo viikonvaihde ja alkuviikko ollut niin kiireinen.

Nyt on kaupunkikävelyn aika, jatkanpa jutustelua myöhemmin illalla, ehkä.
************************************************************
Päivällä kävin kattoterassin parturilla, käyn aina samalla parturilla, hyvin se saa hiuksen poikki.
Se vain että ainoa malli johon se leikkaa on kananpersemalli, 
Useimmiten parturoinnista selviiää ehjin nahoin, mutta jos vertavuotavia haavoja tulee, laastarit saa samaan hintaan.
Kelpaa sitä tukkaa parvekkeella iltaauringossa lämmitellä.

Lenkillekkin yritin päivällä, juoksin 3 minuttia 26 sekunttia 450 metriä.
Oli huono päivä, tällaista tämä nykyään on.
Voi siihen lisäsyynä olla flunssakin jonka iski päälle, mutta tuolta pumpunpuolelta se käsky tuli, että heitäppä nyt pois ettei vinttipimene.

Mutta aurinkopaistoi ja lämpötilakin kipusi + 23 asteeseen, jo vain se mulle passaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti