torstai 23. huhtikuuta 2015

Näyttää olleen lääkitys kohillaan.

Eilen kävin pienen juoksulenkin, eikä lonkkiin tai polviin käynyt yhtään kipeää.
Näyttää olleen aikoinaan lääkitys kohillaan.
Ihan pullonsuusta, mutta vain lääkkeeksi.

Ilmottaudun myös Terwamaratonille tosin vain talkoisiin, kun itse en oikein viitsi tällä kunnolla numerolapun kanssa reittiä läpi rämpiä.
Tulkaahan juoksemaan Terwamaratonilla on aina hyvä kisatunnelma.

Eilen kunnostelin myös polkupyöriäni ajokuntoon, olihan yhteen pyöristäni haettava uudet renkaatkin, olivat entiset senverta hauraan näköiset, eikä ilma renkaan sisällä tuntunut pysyvän.
Maantiepyörää en vielä kasannut, kun en sillä juuri koskaan ajelekkaan, 
Viime kesänä sanoin pyörän olevan myytävänäkin, saahan sen toki ostaa vielläkin.
Voin jopa tiputtaa hintaakin 50 eurolla, ja antaa Salomonin pyöräilykengät kaupantekiäisiä, jos numeron 9 kenkä jalkaan sopii.
Tai vaihtoehtoisesti noiden Salomonin polkimien sijaan saa myös Welgo maastopyörän lukkopolkimet.

On tuota romua varasto niin täynä, ja kun itse tykkään enemmän ajella maastopyörällä, ja niitäkin kun on kertynyt kaksin kappalein.

Niin ja kesällähän meillä on taloyhtiössä ikkuna ja oviremontti (en kyllä tiiä miksi), Silloin hyväkuntoisia ikkunoita löytyy ihan hakupalkalla, ja muutamalla eurolla saisi jo nyt kaksinkertaisia lämpölaseja, kooltaan jotain 1,6 x 1,8 metriä, tai sinnepäin.

Mutta nyt täytyy lähteä itse hierontaan.

2 kommenttia:

  1. Pitää tänään käydä alkossa ja hakea marketin oluen sijasta punaviiniä
    Lonkkalääkkeeksi

    VastaaPoista
  2. Muista kuitenkin tämä, lääkkeen on oltava kallista ja pahanmakuista, ei ne muuten tehoo.

    VastaaPoista