maanantai 20. huhtikuuta 2015

Jes!!.. puolueeni sai 30% äänistä.

Vaalit oli ja meni, äänestin nukkuvienpuoluetta.
Kyllähän minä noita vaalikoneitakin kokeilin, mutta kukaan ehdokkaista ei tuntunut olevan meidän huonounisten asialla.
Jokku siellä oli lapsiperheiden asialla, mitä niitä hyysää, jos on penikoita hankkinu siinäpä huolihtikoon ihan ite.
Toiset taasen olivatt vanhusten asialla, no onko pakko vanheta?. 
Pysyy vain aina nuorena niinkö minäkin.
Mille mikäkin tuntui olevan sydämmen asia, vaikka mielessä pyöri vain, 
jospa minäkin kansanedustajan ja ministerin hyville palkoille ja eduille.
Minä olisin vain isokenkästen asialla, niile olisi saatava lisää villasukkia ettei kalossit liikaa hankaa.

Ja vielä tuosta vaalihommasta demokratia ei Suomessa toimi, 
met nukkuvienpuolueen jäsenethän ollaan sitä mieltä ettei ehdokkaissa ollut yhtään toimeen sopivaa, joten äänestysmäärän mukainen paikkaluku pitäisi jättää eduskuntaan valitsematta.

Saa siinä pieni ihminen yksin kärsiä kun yöunet jäävät alle neljän tunnin, 
ja jatkuvasti väsyttää.
Eikä kukaan ole siellä hallituksessa meidän asialla.
Sanompa tähän vielä että perkele, ja lähen kahvin keittoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti