sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Kisatapahtumia piisaa Espanjanmaalla.

Suomalaismenestystä Gallosa Popular Joaquinesca Bigastron kilpailussa.

Kisasää oli mitä ihanteelisin pilvistä, tuuletonta mutta lämpöä mukavat 14 astetta.
Ainoastaan joissakin paikoissa kadun kosteus, ja liukkaus jyrkemmisä kurveissa pani hiukan varomaan.

Muuten nyt tulee vettä ja lujasti salamojen välkkymisen kera Torreviejassa,
tämä näin välihuomautuksena.
                               Caffin juoksujoukkue kisassa.
Oma juoksuni kulki ihan kohtalaisesti, mutta mikä parasta!!!.
Polvi ei haitannut yhtään, eikä näin jälkeenpäinkään kummempia tunnu.
Huomenna kun pidän uunon pyörän laastarointipäivän, voikin sanoa että pyöräilykolarin voi unohtaa.

Kisajärjestelyt olivat taasen hyvät, oli syötävää ja juotavaa ihan kivasti tarjolla, kaiken ruunasi tietysti parit kisaoluet. Järjestäjien puolesta tietenkin.
Oma aikani oli 39.32 ja sijoitukseni kolmas 50 vuotiaiden sarjassa.
Minulla näkyy ekakierros vieneen aikaa 19.54 ja toinen kiekka 19.38
Garminin näkemys juoksustani.
Tulokset

Ja tässä kuvassa onkin sitten niitä vauhdikkaampia miehiä. Suomalaisista tänään oli nopein Aki Nummela voittaen koko kilpailun ajallaan 30.45
 Jarkko Järvenpää 31.24  Pasi Huhtala 34.07
Laitan ehkä myöhemmin kuvia lisää, Reijon ei tänään juossut ja otti kuvia tapahtumasta, juoksijoista ja meistä Caffin taivaltajista.  Muutama kuva

6 kommenttia:

  1. Kyllähän se Ollin meno oli oikeenkin lennokkaan näköistä, näytti poikasille närhenvärkit. Tuskin muistikaan enää pakettiauton pusua.

    VastaaPoista
  2. Joo, mutta se pakettiauto ja sen kuski muistaa Ollin pusun:) T. Telkkari

    VastaaPoista
  3. Niin ja piti vielä todeta että todella hyvän ja helpon näköistä oli Ollin meno. Kattokaahan vaan, että vielä seiskakymppisissäkin se painelee alle neljänkymmenen minuutin kympin matkan

    VastaaPoista
  4. No, No ite kattelin noita Retun ottamia kuvia missä Jarkko J ja Aki N juoksivat, vaikutti kun siinä olisi ollut kyseessä eri laji.
    Liekkö sitä tarttee elääkkään niin vanhaksi?

    VastaaPoista
  5. Onnittelut hyvistä tuloksista...joo lähes varmaa, että ei muistannu enää...heh...."helpottaa" elämää kovasti ku iän mukana muistamattomuus lisääntyy kiihtyvään tahtiin.

    VastaaPoista
  6. Ikä tuo paljon ominaisuuksia joita nuoremmilla yksilöillä ei ole.
    Harmi vain että ne ominaisuudet ovat sellaisia joita emme itsellemme haluaisi.

    VastaaPoista