sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Viime yönä tei sitä missä olen hyvä.

Viime yönä tein sitä missä olen hyvä, eli nukuin huonosti, 
yön unet loppuivat jo ennen kello kolmea.
Aikani kahvia keiteltyä ja netissä pyörittyä päätin että nyt voi jo lähteä hölkkälenkille, eikä se enää mene yöjuoksun piikkiin, 
olihan kellokin jo lähes puoli viisi.
Nyt pitänee jatkaa kahvittelua ja miettiä viitsisikö vielä käydä kuntosalilla, 
ennen kun lähtee seuraamaan Lapinlenkkiä ( 7060 m pitkä tiejuoksu).
Jatkampa kirjoitusta Lapinlenkin jälkeen.

Muutama kuva

2 kommenttia:

  1. Viitaten "laiskuuden lahjaan", ei ainakaan laiskan hommaa tuon erään kaverin urakka. Hän on juuri nyt siellä Rovaniemen kohdilla matkallaan Suomen päästä-päähän.
    http://pasikoskinen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kova on urakka.
    Niitä jotka on yrittäneet ja jotkut juoseetkin Suomen päästä päähän on kyllä muutamia, mutta aika useille jalkaongelmat ovat olleet tuttuja tai keskeyttäneet matkan teon.
    Toivotaa parasta.
    Tästä eteenpäinhän maisemat muuttuu ja ilmat lämpenee.
    On muuten semmonen urakka ettei minusta olisi ollut koskaan edes suunnittelemaan moista urotekoa.

    VastaaPoista