lauantai 7. syyskuuta 2013

Hieno sää Ruskamaratonilla.

Ruskamaraton on juostu.
Meikäläisen mielestä reitti tuntui siltä että siinä oli vain alamäkiä.
No totuuden nimessä olihan siinä nousujakin, mutta alamäet olivat pitkiä ja loivempia kun vanhalla reitillä.
Jos on hyvä alamäkijuoksija, voi tämä uusi reitti olla jopa nopeampikin kun vanha puolikkaan reitti.
Täydellä maratoonilla reitti on toki raskaampi kun entinen, kun sillä vanhalla reitillä se Kittilänpää reitistä oli lähes tasaista.
Tästä juoksuni Garminin kertomana-
Omaan juoksuuni olen aivan tyytyväinen, olinhan vain hölkällä, ja tulin sarjassani toiseksi, juoksin tosin lähes kilpailun omaisesti, mutta ilman sitä tiukinta puristusta, eikä juoksu ollut missään vaiheessa kovin vaikeaa.
Laittelen myöhemmin lisää tekstiä ja ehkä kuviakin, mutta nyt pöliäpeura lähtee Hullunporon saunaan, ja sitten syömään, ehkäpä muutamalle oluellekkin.
Mutta se sää, on se lämmintä ja komeaa auringonpaistetta, vaikka on jo syyskuu!!
Niin se minun aikani oli 1.30.19  ja reitille antaisin + merkin, ei paha ja poissa liikenteen jaloista.

Muutama kuva maratoonareista pöliänpeuran majatalonkohdilta ja pokalien jaosta.

2 kommenttia:

  1. Onnee mitalista ja Kaukolle kanssa....lähes hellettä täälläkin.

    VastaaPoista
  2. 50 vuoteen ei näin lämmintä syyskuun alkua ole ollut Lapissa, kyllä nyt kelpaa!!
    Tänäänkin näyttää tulevan komea päivä.

    VastaaPoista