maanantai 15. lokakuuta 2012

Juoskaa, juoskaa, saa mennä lujempaakin.


Kyllä on heikoksi mennyt tulostaso maratonilla ja puolimaratonilla Lapissa ja koko Suomessa.
Lapissa vain neljä on alittanut 1.20 ajan puolimaratonilla, kolme miestä ja yksi nainen..
Nuorille miehille, ja alle viisikymppisellekkin 1.20 puolikkaan vauhti on korkeintaan vauhtikestävyysharjoituksen vauhteja.
Itsekin vetelin 58 vuotiaana vielä 7 kertaa vuodenaikana reilusti alle 1.18
Maratonilla kolmentunnin alittajia löytyy vain 6 miestä ja 2 naista, 
Ei hyvältä näytä, ainakaan miesten osalta.

Ja koko Suomessakin on eteenkin taso tippunut,  -80  ja -90 luvulta aivan romahdusmaisesti.
Vaikka nykyään maratoneja juostaan enemmän kun koskaan ennen,
taso näyttä tältä.
1982 oli 2 t 30 min alittajia  68 kpl ja 3 t. alittajia 925 kpl.
1991 taso oli vielä lukemissa  54 kpl / 721 kpl.
Viimevuoden ko. lukemat ovat  5 kpl / 255 kpl.
Eikä tälle vuodelle ole sen enempää valoa näkyvissä.

Mistähän tämä tason lasku sitten johtuu?
Vaikka jätetään huomioimatta terävin kärkipää, ettei lahjakaat yksilöt, harmaa-alue, dobing yms. vaikuttaisi arviointiin, on tulostaso silti aivan jotain muuta kun nykyään.

Suuret ikäryhmät olivat parhaimmillaan – 80 luvulla, eikä silloin ollut vielä niin runsaasti muita urheilulajeja kilpailemassa tosissaan tulosurheilua harrastavista, siinä varmaan yksi syy. (Tänä päivänä juoksun harrastajia on kuitenkin enemmän kun koskaan ennen).
Tämän ajan ihmiset eivät ole tottuneet ponnistelemaan ruumiillisesti niin paljon tavoitteidensa eteen kuten entisaikoina, nykyään monille lenkkeily on sellainen kiva leppoisastisuoritettu seurustelumuoto.
Nykyään monilla lapsuusajan liikunta on ollut hyvin vähäistä, verrattuna -40  -50 ja myös -60 luvulla syntyneihin.

Itse uskon osittain tähän teoriaan:
Jo ihan lapsuusajassa seitsämän ja neljän viidentoista ikävuoden välillä, kun sydän, verenkiertojärjestelmä, keuhkot ym. kasvavat ja kehittyvät, silloin tehty runsas matalatehoinen liikkuminen antaa sellaisen hyödyn jota on vaikea myöhemmin korvata.

Entisinä aikoina kun ei vielä ollut tietokoneita, televisioita, eikä jokaisella lapsella ollut omaa huonetta, kaikki aika oltiin ulkona ja liikuttiin paljon.
Ei ollut myöskään koulukuljetuksia, huomattavasti suurempi osa väestöstä asui maaseudulla ja kaikki etäisyydet olivat pitkiä, ja ainakin maaseuduilla jo hyvin nuorena oli osallistuttava kaikenlaiseen työntekoon.
Näin ollen sitä liikkumista tuli ehkä 3–5 tuntia enemmän vuorokaudessa, kun nykyään liikunnallisesti aktiivisellakin lapsella.

Korkean elintason maissa urheilijat ovat nykyään huipulla 30 ikävuoden paikkeilla, kun taasen köyhempien valtioiden urheilijat saavuttavat huippukuntonsa jo noin kaksikymppisinä, tai vähän sen jälkeen.
Lapissakin meillä on lupaavia Suomen kärkitasolla juoksevia nuorukaisia,
mutta 70-80 luvulla saman tulostason juoksivat 2-3 vuotta nuoremmat.
Mielestäni nämäkin seikat puoltavat sitä teoriaa, että aikaisemmin oltiin jo 15 vuoden ikäisenä valmiita kovempaan harjoitteluun, niin määrällisesti kun laadullisestikkin.

2 kommenttia:

  1. Enne ei ollut sellaista ryhmää kuin kilpakuntoilijat. Jos teki mieli kisailla niin sitä piti reenata että kehtas lähtiä numerolappu rinnassa juoksemaan. Kilometrivauhti piti olla mielummin kovempaa kuin 3.30. Nythä pääryhmä juoksee noin minuuttia hiljempää.

    Tämänkin ajan mitä plogeissa nykyisin notkutaan, käyttäs juoksuharjoitteluun niin olishan se lopputulos varmaankin parempi.

    VastaaPoista
  2. Niinpä nykyaika on tuonut ihmisille niin paljon muutakin täysin turhaa ajankäyttömahdollisuutta.
    Ennen kun tehtiin 6 päiväistä työviikkoa ilman talvilomia, pekkaspäiviä ja arkipyhätkin piti korvata arkisunnuntaina tehdyllä työllä, olisi tressi iskenyt jos olisi vielä pitänyt keretä nettiin ja katsomaan kaikenmaailman TV ohjelmat, niin ja perkele kännykääkin pitää keretä räpelöidä.

    VastaaPoista